Tammikuun loppu oli vaikeaa aikaa. Olo alkoi pikkuhiljaa olemaan parempi - ulkoisesti.
Sepä vasta olikin ristiriitaista aikaa.
Sisältä edelleen olin tyhjä. Joinakin päivinä sitä oikein pystyi tekemäänkin jotain. Olin reippaampi ja puheliaampi. Pystyin tekemään puolisen tuntia joogaakin. Aloitin lenkkeilyn. Kerroin äidille, että olin ollut töissä viimeksi Joulukuussa. Puhuin sairaudesta. Leivoin leipää. Siivosin. Näin ystäviä. Kävin ikkunaostoksilla. Kahvittelin, kävin syömässä ulkona. Mieskin vaikutti selkeästi iloisemmalta nähdessää, että voin paremmin.
Joinakin päivinä ei kyennyt mihinkään ja kaikki oli vaikeaa.
Olin tyhjä. Olin huono. Suunnittelin lähteväni jonnekin kauas.
Huonot päiväni vaikuttivat tietenkin myös koti-oloihin. “Voisit edes siivota ku kerran oot vaan kotona”.
En saanut unta. Sängyssä maatessa suunnittelin omia hautajaisia. Suunnittelin tarjottavia, musiikkia, ketä kutsutaan ja miten muiden elämä jatkuisi vaikkapa viiden vuoden jälkeen. Mietin mitä kirjoitan viestiin. Keksin, että teen vihkon. Vihkoon kirjoittaisin ensinnäkin salasanat, pankkitunnukset, lempi reseptit, mitä kaikkea olin suunnitellut neulovani mistäkin langasta.
Odottelin kutsua Psykiatrian poliklinikalle. Kutsu saattoi tulla milloin vaan, päivän varoitus ajalla. Tai niin luulin. Kun kutsu viimein tuli postissa, minulle varattu aika oli n. kolmen viikon päässä. Kiireellinen tosiaan.
Sepä vasta olikin ristiriitaista aikaa.
Sisältä edelleen olin tyhjä. Joinakin päivinä sitä oikein pystyi tekemäänkin jotain. Olin reippaampi ja puheliaampi. Pystyin tekemään puolisen tuntia joogaakin. Aloitin lenkkeilyn. Kerroin äidille, että olin ollut töissä viimeksi Joulukuussa. Puhuin sairaudesta. Leivoin leipää. Siivosin. Näin ystäviä. Kävin ikkunaostoksilla. Kahvittelin, kävin syömässä ulkona. Mieskin vaikutti selkeästi iloisemmalta nähdessää, että voin paremmin.
Joinakin päivinä ei kyennyt mihinkään ja kaikki oli vaikeaa.
Olin tyhjä. Olin huono. Suunnittelin lähteväni jonnekin kauas.
Huonot päiväni vaikuttivat tietenkin myös koti-oloihin. “Voisit edes siivota ku kerran oot vaan kotona”.
En saanut unta. Sängyssä maatessa suunnittelin omia hautajaisia. Suunnittelin tarjottavia, musiikkia, ketä kutsutaan ja miten muiden elämä jatkuisi vaikkapa viiden vuoden jälkeen. Mietin mitä kirjoitan viestiin. Keksin, että teen vihkon. Vihkoon kirjoittaisin ensinnäkin salasanat, pankkitunnukset, lempi reseptit, mitä kaikkea olin suunnitellut neulovani mistäkin langasta.
Odottelin kutsua Psykiatrian poliklinikalle. Kutsu saattoi tulla milloin vaan, päivän varoitus ajalla. Tai niin luulin. Kun kutsu viimein tuli postissa, minulle varattu aika oli n. kolmen viikon päässä. Kiireellinen tosiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti