11.12 Perjantai
Klo 9:15
Ahdistaa mennä. Tavallaan ei kiinnosta yhtään. Päätä särkee, kädet tärisee ja vatsaa vääntää. Joululaulu vituttaa ja ärsyttää kun se on se sama joka soi töissä. Pitäis valmistautua mutten pääse ylös. Pakko.
Mulla ei ole mitään muistikuvaa mitä mä olen tehnyt näiden päivien välissä. Todennäköisesti koomannut. Kirjaimellisesti. Kun päässä ei liiku yhtään mitään ei muistakaan mitään. Unohdin että, keitin kahvit. Kun muistin asian ja kaadoin kaffet kuppiin, ekalla hörpyllä kahvi oli kylmää. Muistan katsoneeni kelloa tasan kuuden aikaan, räpsäytin silmiä ja se oli puoli seitsämän.
Perjantaina menin ekan kerran lääkärin vastaanotolle. Muistan istuneeni käytävällä ja laskin pulssia. Koko kroppa nytkähti sydämen lyödessä. Tuntui että kuolen siihen paikkaan. Jännitti ja hävetti. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen pitkäjalkainen lääkäri kutsui huoneeseen. Meinasin oksentaa.
Vastaanotolla sain pidettyä itseni kasassa n. 20minuuttia. Muutama kyynelkin siinä tais vierähtää kun yritin saada itsestäni ulos jotain järkevää -paljastamatta kuitenkaan mitään. Kerroin kuinka viimeisen vuoden tai kahden ajan olin ollut enemmän tai vähemmän surumielinen. Joulukuun alusta kiukkuinen ja väsynyt.
Vastaanotolla ensimmäisen kerran ikinä kuulin itsestäni käytettävän sanaa masentunut. Helpotus. Pään sisäisillä asioilla oli nyt nimi. Lääkäri antoi mukaan paksun nivaskan papereita, joissa kerrottiin masennuksesta. "Mitä mieltä olet lääkityksestä?" Ei kiitos tässävaiheessa.
1,5 tunnin juttelun jälkeen olo oli kieltämättä helpottunut. Kaksi viikkoa sairaslomaa ja lähete verikokeisiin. Saikkulapussa luki Toistuvan masennuksen keskivaikea masennusjakso.
Klo 13:01
Sain imuroitua. Päätä särkee. Olo on helpottunut ja väsynyt. Unohdin että pesukoneessa on asia. Nälkä.
Myöhemmin sinä iltana tuli jumalaton pelkotila. En uskaltanut katsoa peiliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti