20.12
"- Paska päivä. Kävin kauppakeskuksessa. Menomatka sinne meni ihan hyvin ja oli mukava. Tullessa tajusin että tää elämä on vaan ollut surkeiden sattumusten sarja. Vittu mä en enää jaksa.
Haluaisin parantua mut samalla pelkään ihan helvetisti. Pelkään et tää kaikki alkaa taas alusta. 30. Pvä tuntuu niin kaukaiselta. Mä vaan haluan olla rauhassa ilman että mun päässä kokoajan joku käskee tekemään jotain ja ajattelemaan."
Kävellessä ihmisellä on aikaa ajatella. Edelleen ne ajatukset pyöri sitä samaa ainaista rataa; työt, lääkkeet, sairasloma - ja uusimpana tulokkaana pyörteeseen - itsemurha.
Surkeiden sattumusten sarjan oivaltaminen oli taas pienen pieni nytkähdys eteenpäin. Huomasin että, viimeisen kolmen vuoden ajan on sattunut asioita. Sellaisi asioita, joihin en voinut vaikuttaa millään tavalla. Ystävien muuttoja, työpaikan asioita, toisten ihmisten vittumaista käytöstä... Asioita vaan tapahtui. Tunsin itseni hylätyksi ja arvottomaksi. Pikkuhiljaa sitä syöksyi pimeään pohjattomaan kaivoon. Huudat ja huudat, muttei kukaan kuule. Kukaan ei näe. Ketään ei kiinnosta.
"...olo on kun kaivossa, ei halua tappaa itseään, muttei jaksa nousta sieltä kaivosta. Oon siellä kaivon pohjalla ja katon ylös ja näen valoa, mutten viitti lähtee kiipee ku tiedän et luiskahdan sinne pohjalle takaisin"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti