Kun mieli on siinä kunnossa että, pienikin asia liikuttaa suuresti, maailma kaatuu useita kertoja päivässä.
15.12 tiistai
"-Luin että bussilinjoihin tulee muutoksia. Kurkkua alkoi puristaa ja vatsaa väänsi. Ajatukset meni heti kaikista pahimpaan. Päätä särki kun heräsin"
Päiväkirjassa mainittu pahin suunta on tietenkin se, että tähän kaupungin kolkkaan ei tule enää ainuttakaan bussia. En pääse täältä pois. Minä jään tänne muuten vangiksi. Eikö kukaan tajua, että mun täytyy päästä täältä pois? Kuka näitä päätöksiä tekee? Niillä on varmaan oma auto, eikä ne tajua. Miksi kaikki on aina mua vastaan? Olenko mä nyt jotenkin tyhmä, kun tämä asia ei ole mulle ok?
No, asia ei tietenkään ollut niin. Kyse taisi olla vaan jostain pienestä lisämutkasta remontin takia. Maailmani kaatui silti.
"- Miksi mä edes yritän? en mä pääse tästä kuitenkaan mihinkään. Välillä on parempi olo, välillä huonompi. Miks mä oon tällanen?"
Kaupassa käyminen ja yleensäkin lähteminen oli hankalaa. Hankalaa se on edelleenkin mutta, ei kuitenkaan hirveän kriisin paikka. Päästäkseen ovesta ulos on valittava vaatteet. Ne on valittava niin, ettei tule kylmä. Pitää laittaa monta paitaa päälle, välihousut, housut, sukat, villasukat. On valittava kengät. Missä nämä kaikki vaatteet on? Onko ne tuolilla, sohvalla, pesussa, vaatekaapissa..? Raskasta.
Ovesta ulos meneminen on kaikista vaikeinta. Ihan oven takana asui mörkö. Siellä on pitkä matka. Siellä on liikaa valintoja. Siellä on liikettä, peruuttavia ja haahuilevia ihmisiä. Siellä on päätöksiä. Siellä on elämää.
"-Muistin tossa kävellessä miks mä oon mennyt lukiossa sen kuraattorin oven taakse. Tottakai muistan viiltelyt, mutta se oikea syy on ollut se, että halusin tappaa itseni. Oon jopa kirjoittanut itsemurhaviestin. Sen kirjoittaminen on helpottanut mun oloa. Jotenkin sitä ajatteli että onpahan tuokin jo valmiina. Sairasta."
Tämä oli mulle iso asia muistaa. Samassa mieleen tulvahti kaikki se paska ja synkkyys mitä silloin oli. Tajusin että, mun elämä on ollut pelkkää valetta. Tajusin etten, ole oikeasti se ihminen joka olen ollut lukio-ajoista tähän päivään. En ole se pääosin hyväntuulinen vitsiveikko. En oikeasti ole hyvä yhtään missään. Todellisuudessa olen se sama musta möykky joka olen aina ollut. Olen valehdellut työhaastatteluissa, uusia ystäviä saadessa, olen valehdellut sanoessani kyllä.
Sain merkkejä hyvissä ajoin. En ymmärtänyt niitä. Annettiin vain liikaa painetta ja murheita. Mieli yritti kestää jotain mitä se ei ymmärtänyt vuosia. Hitaasti se muutti, vei lopulta mukanaan kyynelten muodossa kietoen tiukkaan viittaan. Mikä sulla on, en tiedä. Maailmani muuttui 2014 alussa ja masennusta(joka on aika typerä sana, joka ei kuvaa tilaa mitenkään) hoideltiin kaikenlaisilla lääkityksillä, jotka sotkivat vain entisestään jo valmiiksi sekaisin olevaa mieltä. Pari vuotta kaikenlaista pilleriä ja mitään muuta niistä ei tullut kuin sivuvaikutuksia ja huonompaa oloa, joten ne jouduttiin lopettamaan. En enää tiedä mikä on ja kuinka paljon kaikki "lääkekokeilut" jättivät jälkeensä. 6kk sitten 34 pistettä, viime kuussa 19. Kysymykset tuntuvat typeriltä ja niihin ei voi vastata oikein, koska fiilis on jotain niiden välistä. On hyviä päiviä, on huonoja päiviä ja välillä kun unohtaa hetkeksi kaiken, voi tuntea olevansa normaali sen pienen hetken, kunnes sut taas revitään takaisin todellisuuteen. Ei mene hyvin, eikä huonosti. Jouduin lopettamaan kaiken huonojen uutisten lukemisen, en halua tietää, jos joku on kuollut. En halua tietää mitään mitä *askaa maailmassa tapahtuu vieläkään. Tutut, jotka tietävät mikä mun tilanne on kyselevät miten menee.. miten siihen mitään muuta voi vastata kuin, että ihan ok. Ei ne ymmärrä kuitenkaan, jos sanon, että ei mitenkään kovin hyvin, mutta ei huonostikaan. Jos en edes itse pysty ymmärtämään kunnolla miten menee, niin ei sitä ymmärrä kukaan muukaan, joka ei ole samassa tilassa. Silloin kun menee vähän paremmin, voi jopa tehdä jotain ja mennä tuntemattomien ihmisten sekaan ja puhua niille. Jos menee ei huonosti, eikä hyvin, niin silloin eletään päivä kerrallaan eikä mitään oikein voi sopia. Nyt ollaan siinä ei niin hyvässä vaiheessa ja eilen piti jättää asioita tekemättä, kun ei pystynyt lähtemään (tuntemattomien, uusien) ihmisten sekaan, koska olisi pitänyt tehdä jotain, jossa voi epäonnistua. Monet ihmiset on sanoneet, että sä oot saanut aikaan vaikka mitä ja oot lahjakas monessa asiassa. Kuten itse kirjoitit "En oikeasti ole hyvä yhtään missään". minulla on aivan sama tunne jatkuvasti. Vaikka se vaikeaa on, niin koita kestää. Jos tulee kirkkaita päiviä/hetkiä, niin nauti niistä. Yritin löytää merkkejä alamäen alkamisesta vuoden pari turhaa. Aina se hiipi hiljaa ja veti syvemmälle, päästääkseen taas pinnalle. Jotain kuukausia sitten huomasin lähestyvän alamäen lähestyvän, kun aloin kirjoittaa depressioon liittyviä asioita ylös. Tein pelkkää masennusmarmatusta sisältävän blogin, mihin ei ole tarvinnut kirjoittaa mitään yli kuukauteen, joten ollaan(depression kanssa) enemmän sillä "ei huonosti" puolella. Aloitin myös kirjoittamaan toista kevyempää blogia. Terapeutti puhui joskus, että tällaisesta asioiden purkamisesta tekstiksi on apua. Saattoi tulla sekava teksti ja toistoa, mutta en jaksa lukea mitä kirjoitin. Yritä löytää joku asia, joka nostaa pinnalle edes vähän. Saattoi tulla sekava teksti ja toistoa, mutta en jaksa käydä läpi, tai alkaa kaduttamaan ja jää julkaisematta koko kirjoitus.
VastaaPoista