16.12
"- Kalvaa ajatus eilisestä huomiosta. Mies on varmaan pettynyt muhun.
- Tässä koetan miettiä mitä mä haluan, enkä saa ajatuksesta kiinni. Sitä on silloin teininä ajatellut että, rakkaus pelastaa. Paskat. Viivyttää ehkä. Ulkomaailmassa voin sentään olla jollekin vihainen ja kiukkuinen. Täällä en tunne yhtään mitään. En vihaa, en surua, en kiukkua en iloa. Olen vaan ja odotan loppua. Haluaisin olla rauhassa"
Sitä aiemmin luuli, että masentunut ihminen rypee itsesäälissä. Muistan kun sanoin joskus että, masennus on mielen heikkoutta. Silloin en ymmärtänyt.
Tällaisia asioita pitäisi opettaa koulussa. Masennuksesta pitää puhua. Oikeasti. Masennus ja vitutus ei ole sama asia. Masennus ja itsesääli ei ole sama asia. Masennus asuu sinussa. Se on varjo. Varjo on aina kantapäillä. Aina kun aurinko paistaa, sinulla on varjo. Et jaksa tehdä mitään. Et saa mistään revittyä iloa. Minulle masennus on pimeys.
Se on kuin pyörrremyrsky. Makaat siellä myrskyn silmässä yksin. Ympärillä lentelee tunteita, puita juurineen, sanoja, taloja. Ajatukset pyörii. Myrskyn silmään sataa vettä ja olet litimärkä. Et pääse silmästä pois. Sun täytyy vaan liikkua sitä mukaa kun pyörremyrsky kulkee. Niinä hetkinä kun myrsky hieman laantuu, saatat nähdä pientä valoa. Yhtäkkiä pyörre alkaa uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti