Osa 3

18.12
" - Lääkäri meni hyvin. Jännitin sitä vaan ihan sikana. Kädet tärisi ja hikoilutti ja sydän hakkasi. Lääkärille sain listan asioista sanottua sen et haluun kuolla, 2005 tapahtumat. Nukkumiset ja syömiset jäi vähemmälle. Nyt on kevyempi olo. Tiedän kuitenkin, että se olo tulee vielä takaisin. En jaksa ajatella sitä nyt. "

Näin jälkeenpäin ajateltuna tämä toinen lääkärillä käynti oli pieni nytkähdys eteenpäin.

 Minulle on tapahtunut vuonna 2005 (kyllä, 11 vuotta sitten!) asia. Sellainen, josta kaksi ihmistä tiesi ennen tätä käyntiä. En oikein ollut täysin tajunnut asiaa ennen lääkärin "Niin, sut on siis raiskattu?" kommenttia. Helpotuksesta itkien kerroin kaiken, kuka, missä, mitä, miksi, miltä tuntuu... Nyt 11 vuoden ja lääkärin kanssa käydyn keskustelun jälkeen asia ei ole enää niin kipeä. Toki se on jättänyt jonkinlaisen sitoutumiskammon tai jotain, en tiedä. Vieläkään en tahdo asiasta huudella, kirjoitin siitä kuitenkin nyt tässä. Sain kertoa ilman tuomitsevia/huolestuneita/kauhuisia katseita asiasta. Asialle ei voi enää tehdä mitään ja hyvä niin.

Itsetuhoiset ajatukset kalvaa edelleen. Niistä keskustellaan edelleen melkein joka kerralla. On helpottavaa, kun asiasta voi keskustella. Puhuminen siitä, ei tarkoita sitä että ihminen menee siltä istumalta hyppäämään sillalta. Asialle ei tarvitse tehdä yhtikäs pitään. Pitää vain kuunnella ja olla läsnä. Tiedän kuinka vaikeaa on olla myös ns. pöydän toisella puolella. Kuulla kuinka toinen kertoo halustaan tappaa itsensä. Se on tiukka paikka.

Verikokeen tulokset oli normaalit. Lääkäri kirjoitti lähetteen psykiatrille.